Live Nation Finlandin AD ja luottokuvaaja Lasse Arkela on seurannut toteuttamiamme tapahtumia aitiopaikalta läpi viime vuosikymmenen. Kevään aikana tulemmekin helpottamaan kaikkien kaipuuta keikoille turvautumalla Lassen kuva-arkistoon We ❤️ Live -sarjan merkeissä.
Mikäli eläisimme tavanomaisissa olosuhteissa,17.4.2020 olisi ollut määrä juhlia Anssi Kelan "Soittakaa Paranoid!" -erikoiskeikkaa Helsingin The Circuksessa. Konsertin ideana oli, että yleisö saa päättää settilistan artistin mittavasta tuotannosta.Sen kunniaksi We <3 Live -kuvasarjan uusimmassa osassa nostetaan esille toinen show Kelastiselta. Luottotekijämme Lasse Arkela oli nimittäin taltioimassa virtuoosin iltaa Lahden Sibeliustalossa 29.9.2018. Keikka oli osa hänen tuolloista konserttisalikiertuettaan.-Anssi on Live Nation Agency Finlandin artisti ja tästä syystä häntä on ollut ilo kuvata useaan otteeseen aina toimiston autotallista tuulivoimalan naselliin. Ja myös esiintymislavoilla, Arkela pohjustaapilke silmäkulmassa.Anssi Kela tunnetaan äärimmäisen luovana ideapankkina, jonka viimeisin livekonsepti on ollut ylistetty "Mun täytyy kävellä näin" -elämäkertakonserttien sarja. Luovuus lieneekin yksi syy hänen taitavuuden, työnteon ja lämpimän persoonan lisäksi siihen, että monilahjakkuus on pysynyt äärimmäisen relevanttina vuosikymmenestä toiseen.Oheista kuvasettiä Lasse Arkela taustoittaa näin:-Nämä fotot on kuvattu Lahden Sibeliustalon konsertissa ja sitä edeltäneessä soundcheckissä 29.9.2018. Soundcheckissä, kun paikalla on vain muusikot ja kiertuehenkilökunta, vaaditaan valokuvaajalta pelisilmää. Kuvaajan pitää pysyä pois heidän tieltään ja antaa heille työrauha. Mutta samalla vangita tuo herkkä tunnelma mahdollisimman läheltä olematta tungetteleva, sillä mestarikuvaaja Robert Capaa lainatakseni: “Jos kuvasi eivät ole tarpeeksi hyviä, et ole tarpeeksi lähellä.”Amen.