Valitse kieli
Etsi

ANSSI KELALTA UUSI LEVY JA KONSERTTISALIKIERTUE SYYSKUUSSA

Kirjoittanut Maritta / Live Nation Finland / May 08, 2018

Anssi Kela julkaisee uuden studioalbuminsa syyskuun 14. päivä, ja tekee myös paluun lavoille välivuoden jälkeen. Kela suuntaa syksyllä laajalle konserttisalikiertueelle, joka käynnistyy perjantaina 28. syyskuuta Lohjan Laurentius-salista. Sen jälkeen on luvassa keikat Lahdessa, Helsingissä, Oulussa, Kajaanissa, Järvenpäässä, Tampereella, Hyvinkäällä, Turussa, Lappeenrannassa, Kuopiossa ja Ylivieskassa. Kiertue huipentuu Espoon Sellosalliin lauantaina 20. lokakuuta. Lipunmyynti konserttisalikiertueen keikoille käynnistyy maanantaina 14. toukokuuta.

Ahkerasta keikkailutahdistaan tunnettu Anssi Kela on pitänyt välivuotta keikoilta ja taukoa kestääkin syksyyn saakka. Kela kuitenkin odottaa jo lavoille palaamista, ja erityisesti konserttisaleihin palaaminen inspiroi:

”Vuoden 2016 konserttisalikiertue oli yksi pitkän urani kohokohdista. Tunnelma saleissa oli uskomaton. Tuo kiertue muutti käsitykseni siitä, millaisia konserttisalikeikat voivat oikeasti olla: illat olivat samaan aikaan käsinkosketeltavan intiimejä, sekä kohottavan riehakkaita. Olen yli kahden vuoden ajan odottanut mahdollisuutta palata takaisin saleihin, ja olenkin todella innoissani siitä, että vuoden keikkatauon jälkeen paluu lavoille tapahtuu nimenomaan konserttisalikiertueen merkeissä. Luvassa on aivan erityisiä iltoja: musiikkia koko urani varrelta maalattuna paletin kaikilla sävyillä. Nostalgiaa ja tätä päivää, meidän yhteisiä laulujamme. Elämys, jota ei voi kokea kotisohvalla”, kertoo Anssi Kela.

Viime ajat ovat kuluneet tiiviisti studion uumenissa uutta materiaalia luomassa. Vastikään saatiin ensimmäinen maistiainen uudesta musiikista ”Ilves”-singlen muodossa. Biisi on otettu lämpimästi vastaan ja ”Ilves” onkin ehtinyt kerätä jo lähes huimat 235 000 kuuntelukertaa Spotifyssä. Uusia kappaleita on luvassa varmasti myös konserttisalikiertueen settilistaan.




ANSSI KELA
KONSERTTISALIKIERTUE 2018

Pe 28.9. Laurentius-sali, Lohja
La 29.9. Sibeliustalo, Lahti
To 4.10. Savoy-teatteri, Helsinki
Pe 5.10. Madetojan Sali, Oulu
La 6.10. Kaukametsä, Kajaani
Ke 10.10. Järvenpää-talo, Järvenpää
To 11.10. Tampere-talo, Tampere
Pe 12.10. Hyvinkääsali, Hyvinkää
La 13.10. Logomo, Turku
Ke 17.10. Lappeenranta-sali, Lappeenranta
To 18.10. Musiikkikeskus, Kuopio
Pe 19.10. Kulttuurikeskus Akustiikka, Ylivieska
La 20.10. Sellosali, Espoo

Events Club ennakkomyynti: 8.-11.5. www.eventsclub.fi

www.anssikela.com
www.livenation.fi


Lisätiedot
Takaisin ylös