Valitse kieli
Etsi

"YOU GUYS LOOK SO GOOD" - TWENTY ONE PILOTSIN AREENATASON SHOW JÄÄHALLISSA

Kirjoittanut Riikka / Live Nation Finland / Photography: Lasse Arkela / February 07, 2019

Palavia autoja, lasereita, b-lavoja, yleisön päällä rummutusta ja keltaista confettia. Sitä kaikkea oli Twenty One Pilotsin The Bandito -kiertueen show eilen Jäähallissa.
19 rekan voimin Suomeen saapunut amerikkalaisdelegaatio oli pystyttänyt vanhaan Jäähalliin areenakokoisen tuotannon, joka lujitti yhtyeen huikeaa kasvutarinaa maailmanluokan bändiksi.

Esiripun pudotessa Twenty One Pilotsin kaksikko astui esiin, Joshua Dunin kantaessa palavaa soihtua jonka jälkeen lavalle tuotu auto leimahti ilmiliekkeihin. Keikka potkaistiin käyntiin uuden Trench-albumin 75 miljoonan striimin kärkisinglellä "Jumpsuit". Alkupuolella kuultiin myös vanhat tutut hitit "Stressed Out", "Heathens" ja "The Judge". 

"Nico And The Ninersia" laulaessa Joseph siirtyi hallin vaihtoaition kautta permannon takaosassa sijainneelle toiselle lavalle heittäen samalla kiljuvalle yleisölle high fiveja. B-stagella rauhoitettiin tykitys hetkeksi "Neon Gravestones" sekä "Bandito" -balladeilla. 

Viimeksi vuonna 2016 kun yhtyeen Emotional Roadshow -kiertue oli Jäähallissa, nähtiin silloinkin paljon samoja elementtejä, kuten Joshua Dunin taidonnäytteet yleisön päällä rummuttaessa sekä yleisön keskelle ilmestymistä kuin tyhjästä. Twenty One Pilotsin viihdearvo on kiistattomasti korkeammalla kuin monen muun huippuartistin. Innolla odotamme mitä seuraavat vuodet tuovat tullessaan.

Illan avasi losilainen The Regrettes.
Kaikki Helsingissä kuullut biisit löydät kätevästi tältä Spotify-soittolistalta!

 

 

*Päivitys: Joshua Dun kantoi soihtua, ei Tyler Joseph.

Takaisin ylös