Valitse kieli
Etsi

Suvilahti Summer -tapahtumasarjan asiakkaat erittäin tyytyväisiä tapahtumien turvallisuuteen ja ennakkoviestintään

Kirjoittanut Live Nation Finland / Kuva: Suvilahti TBA / September 01, 2020

Kesäkuussa Helsingin Suvilahden Energiakentällä järjestettiin uudella konseptilla toteutettu tapahtumasarja, Suvilahti Summer. Viranomaisohjeistusten mukaisesti toteutettu tapahtumasarja piti sisällään kotimaisten artistien konsertteja, karaokea, elokuvanäytöksiä ja Helsingin kaupungin järjestämiä ilmaistapahtumia. Sponsor Insight toteutti tapahtumasarjasta kävijätutkimuksen, jonka vastauksissa korostuivat erityisesti tyytyväisyys tapahtuman turvallisuustoimintaan ja ennakkoviestintään.  

Suvilahden urbaaniin ympäristöön sijoittuva Suvilahti Summer -tapahtumasarja järjestettiin  tänä kesänä ensimmäistä kertaa. Kaksikymmentä tapahtumaa kolmen viikon aikana sisältävä tapahtumasarja oli yksi ensimmäisiä koko maailmassa koronapandemian aikana toteutetuista yleisötapahtumista. Ohjelmiston pääpaino oli kotimaisten huippuesiintyjien odotetuissa livekeikoissa. Suvilahti Summer -lavalle nousivat mm. Evelina, Anssi Kela, Tuomari Nurmio, Olavi Uusivirta Duo, Knipi, Maustetytöt, Jesse Markin sekä Ursus Factory. Erityisesti kotimaisten artistien livekeikkoja oli selkeästi kaivattu ja useampi konserteista olikin loppuunmyyty.   

Sponsor Insight toteutti tapahtumasta kävijätutkimuksen. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat Suvilahti Summer -tapahtumaan lipun ostaneet ja heidän seurueeseensa kuuluneet henkilöt. Kävijätutkimuksen vastauksissa korostui erityisesti tyytyväisyys koronaepidemiaan liittyviin turvallisuustoimiin, joihin tyytyväisyytensä ilmaisi viestinnän osalta yksimielisesti 100% tutkimukseen vastanneista ja tapahtuman aikaisiin turvallisuustoimiin 99 % tutkimukseen vastanneista. Erityisesti tutkimuksessa nousi esille tyytyväisyys koronaepidemiasta johtuvien toimenpiteiden ennakkoviestintään sekä tapahtuma-alueen suunnittelu. Laajalla tapahtuma-alueella oli pienille seurueille tarkoitetut pöytä- ja tuolisetit, joissa ihmiset istuvat omissa seurueissaan. Aluesuunnittelun ja käytännön järjestelyjen ansiosta jonoja ei päässyt tapahtuma-alueella juurikaan muodostumaan ja väljien turvavälien pitäminen oli mahdollista.

Kävijätutkimuksen pohjalta voidaan todeta, että tapahtumia on mahdollista toteuttaa turvallisesti ja vastuullisesti poikkeusaikanakin.  Tutkimukseen vastanneista 75 % aikoi myös osallistua johonkin suurtapahtumaan vuoden 2020 aikana.

Tapahtuman toteuttivat Live Nation Finland ja Suvilahti TBA yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa.

Tutkimuksen toteutti Sponsor Insight Finland, joka on tapahtumien ja sponsoroinnin tutkimuksiin keskittynyt riippumaton tutkimusyritys.

Suvilahti Summer After Movie: https://www.youtube.com/watch?v=1MeOW6YCnTw

Lisätiedot:

Live Nation Finland: Anu Kauppi anu.kauppi@livenation.fi

Suvilahti TBA: Mikko Vehmas mikko.vehmas@suvilahtitba.fi

Sponsor Insight: Teemu Ratilainen teemu.ratilainen@sponsorinsight.fi

Takaisin ylös