Valitse kieli
Etsi

Nightwish on parasta livenä – Kaisaniemen keikka lähestyy!

Kirjoittanut Live Nation Finland / July 27, 2021

Suomalaisen musiikkiviennin ykkösnyrkki, vastikään vuoden metallialbumin Emman pokannut Nightwish esiintyy pitkästä aikaa Helsingissä, kun se valtaa lavan Kaisaniemen puistossa lauantaina 14. elokuuta 2021.  

Nightwishin maailmankiertue peruuntui koronavirustilanteen vuoksi ja yhtye palaa halusta päästä takaisin oikeille lavoille ja yleisönsä luo. Tuomas Holopainen kommentoi:

”Mahtavaa päästä tämän omituisen vuoden jälkeen taas lavalle! Viimeisestä Helsingin-keikastakin on jo ihan liian pitkä aika. Nyt on bändissä taas jotenkin tosi raikas fiilis. Uusi startti ja uusi basisti ja bändi on aivan täpinöissään, että pääsee taas soittamaan. Siltä osin asiat ovat niin hyvin kuin olla voi!”

Yhtye lupailee visuaalisesti näyttävää show’ta, putken ikihittejä ja tuoreimman keväällä 2020-julkaistun kaksiosaisen Hvman. :||: Natvre. -albumin isoimpia kappaleita. Unohtumattoman elämyksen sinetöivät Nightwishille tavaramerkinomaiset massiiviset tehosteet. Fiilistele alta yhtyeen kovimpia keikkataltioita viimeisten vuosien ajalta.

Nightwish - Storytime
Live @ Wacken Open Air 2013

 

Nightwish - Alpenglow
Live @ Wembley 2015

Nightwish - Ghost Love Score
Live @ Wacken Open Air 2013

Nightwish - Stargazers
Live @ Tampere 2015

Nightwish - Devil & The Deep Dark Ocean
Live @ Buenos Aires 2019

***

KONSERTTI:
Nightwish
+ support: Lähiöbotox
La 14.8.2021
Kaisaniemen puisto, Helsinki

Ikäraja K-18
Portit klo 17.00

LIPUT:
Palvelumaksuineen alkaen 84 euroa Ticketmasterista
Myynnissä myös VIP-paketteja.

Liput ja lisätiedot
Takaisin ylös