Valitse kieli
Etsi

Mariah Carey kertoo tarinoita hittiensä takaa

Kirjoittanut Live Nation Suomi / June 16, 2016

Mariah Carey julkaisi 26 vuotta sitten omaa nimeään kantavan debyyttialbuminsa. Siitä lähtien pop-ikoni on laulanut meille 13 albumin verran, saavuttanut 18 #1 listahittiä, ja kartuttanut itselleen fanijoukon joka ylettyy maailman jokaiseen kolkkaan. ”Set List”:n viimeisimmässä jaksossa laulaja taustoittaa suurimpien hittiensä syntytarinoita ja kertoo pitkän suosion salaisuuden- ”Ei tätä voi tekaista. Täytyy rakastaa tekemistään loputtoman paljon, että jokin kestää näinkin pitkään.”

Mariahin uran alkutaipale meni ravistellessa harteilta levy-yhtiön aiemmin luomaa viatonta mielikuvaa hänestä. Mariahin merkittävimpiä hittejä oleva ”Fantasy” vuodelta 1995 (jossa feattasi Wu-Tang Clanin Ol’ Dirty Bastard ja joka auttoi siirrossa hip-hopin puolelle), ei sekään ollut vaivaton työn tulos. ”Levy-yhtiö ei tuntunut ymmärtävän miksi halusin tehdä kyseisen biisin ja sen julkaisu vaati jonkin verran ponnisteluja ja painostusta ennen läpimenoa”, Mariah muistelee. 90-luvulla tähti jatkoi pyristelyä taiteellisen kontrollin saavuttamiseksi ja unelma toteutuikin ”Honey”-biisin myötä vuonna 1997 ilmestyneellä Butterfly-levyllä. ”Honey merkitsi minulle saavutusta siinä mielessä, että sellaisena olin aina halunnut tulla nähdyksi ja kuulluksi”.

Mariahin karkuunpääsemätön pop-R&B-tyyli ja pop-ikoni status jatkavat muovautumistaan ja jatkavat inspiroivinan voimina, skeptikoista huolimatta. ”Kuinka monta comebackkiä minun pitäis tehdä?” Mariah nauraa ääneen

Takaisin ylös