Valitse kieli
Etsi

Halseyn päätti Manic -maailmankiertueensa Euroopan osuuden 25 kappaleen voimin

Kirjoittanut Brittany Adames, käännös Piia Lindroos / Photography by: Matt Jelonek / March 15, 2020

Suomessa Helsingin Jäähallilla helmikuussa vieraillut Halsey päätti Manic - maailmankiertueensa Euroopan osuuden Manchester Arenalle maaliskuun 12. päivä. Tuoreen Manic -albuminsa tiimoilta kiertueella oleva Halsey suuntaa vielä kesällä Aasiaan ja Pohjois-Amerikkaan. Kiertue päättyy elokuun 1. päivä Kalifornian Irvineen. Viimeaikaisessa Instagram postauksessaan Halsey arveli, että ei tule sen jälkeen ihan vähään aikaan lähtemään uudelle kiertueelle. 

Halseyn Instagram

Manchesterin keikka oli jaettu neljään 5-6 kappaleen settiin. Halsey aloitti ensimmäisen setin kappaleella “Nightmare,”  antaen faneille maistiaisia mm. 'Manic', 'Badlands' ja 'Hopeless Fountain Kingdom' albumeilta. Useat kappaleet oli sovitettu normaalia isommalle bändille ja alkoivat instrumentaali- tai videointroilla. 25 kappaleen settilista sisälsi akustisen version biisistä “100 Letters” ja lyhennetyn version “Hold Me Downista”. Illan aikana kuultiin tuoreilta albumeilta “Castle,” “You Should Be Sad,” “I Hate Everybody,” “Colors,” “3am” ja “Is There Somewhere.”

Halsey ja "Nightmare" livenä Manchester Arenalla

Halsey lopetti varsinaisen keikkansa pidennetyllä introlla alkaneeseen biisiin “929,” Sitä seurasi neljän biisin encore: “Ashley,” “Experiment On Me,” “Gasoline” ja “Without Me.” Moniin keikan kohokohtiin sisältyi tuli - niin kirjaimellisesti kuin vertauskuvallisesti. Halsey loi faniensa kanssa vahvan henkilökohtaisen yhteyden tiiviin vuorovaikutuksen ja lavakarismansa avulla.

Katso alla oleva settilista Manchesterista! (Helsingissä saimme kuulla lähes kaikki samat biisit!) 

Halseyn settilista maaliskuun 12. päivältä. 

 

Jäljellä olevat Pohjois-Amerikan ja Aasian kiertuepäivät:

Halsey Manic World Tour 2020 Tour Dates

05/07 – Tokyo, Japan @ Tokyo Garden Theater

05/09 – Seoul, South Korea @ Olympic Park

06/02 – Seattle, WA @ White River Amphitheatre

06/04 – Portland, OR @ Sunlight Supply Amphitheater

06/06 – Mountain View, CA @ Shoreline Amphitheatre

06/07 – Sacramento, CA @ Golden 1 Center

06/10 – Los Angeles, CA @ Hollywood Bowl

06/13 – Phoenix, AZ @ Ak-Chin Pavilion

06/15 – Dallas, TX @ Dos Equis Pavilion

06/16 – Houston, TX @ The Cynthia Woods Mitchell Pavilion

06/18 – Charlotte, NC @ PNC Music Pavilion

06/21 – Cleveland, OH @ Blossom Music Center

06/24 – Atlanta, GA @ Cellairis Amphitheatre at Lakewood

06/26 – Detroit, MI @ DTE Energy Music Theatre

06/27 – Chicago, IL @ Hollywood Casino Amphitheatre

06/30 – St. Paul, MN @ Xcel Energy Center

07/01 – Kansas City, MO @ Sprint Center

07/03 – Milwaukee, WI @ Summerfest

07/05 – Boston, MA @ Xfinity Center

07/12 – Toronto, ON @ Budweiser Stage

07/15 – Forest Hills, NY @ Forest Hills Stadium

07/18 – Holmdel, NJ @ PNC Bank Arts Center

07/19 – Columbia, MD @ Merriweather Post Pavilion

07/22 – Tampa, FL @ MIDFLORIDA Credit Union Amphitheatre

07/24 – Nashville, TN @ Bridgestone Arena

07/25 – St. Louis, MO @ Hollywood Casino Amphitheatre

07/27 – Denver, CO @ Red Rocks Amphitheatre

07/30 – Salt Lake City, UT @ USANA Amphitheatre

08/01 – Irvine, CA @ FivePoint Amphitheatre

Takaisin ylös