Valitse kieli
Etsi

Euroopan suosituin hevosshow Apassionata palaa jälleen Suomeen maaliskuussa

Kirjoittanut Live Nation Finland / October 08, 2018

Henkeäsalpaavaa hevostaituruutta, musiikkia, pukuloistoa ja koko perheen viihdettä sisältävä Apassionata järjestetään ensi vuonna ensimmäistä kertaa Turussa.  Rakastettu hevosshow saapuu Turun Gatorade Centeriin maaliskuun 9. ja 10. päivä . Luvassa on kolme näytöstä, joiden liput tulevat myyntiin maanantaina 15. lokakuuta Ticketmasterissa.

Euroopassa vuosittain yli puoli miljoonaa katsojaa keräävä Apassionata-hevosshow saapuu ensi vuoden maaliskuussa jälleen Suomeen. Maassamme jo reilut kymmenen kertaa järjestetty näyttävä show suuntaa kuitenkin ensimmäistä kertaa Helsingin ulkopuolelle. Turun Gatorade Centerissä päästään ensi vuonna nauttimaan The Magic Dream -nimisestä show’sta. Turussa järjestetään kolme näytöstä, joiden liput tulevat myyntiin Ticketmasterissa maanantaina 15.10.2018 klo 9.00. Saatavilla on myös tallikierroksen sisältäviä lippuja, joita myy Live Nation Events Club.

Turussa maaliskuussa esitettävä Apassionata-show The Magic Dream on iso tuotanto, jossa on mukana yli 65 hevosta ratsastajineen. Apassionatan pitkäaikainen luova johtaja Holger Ehlers on onnistunut luomaan taianomaisen show’n, jonka rakennusaineina hän käyttää maailman kauneimpia hevosia ratsastajineen, musiikkia, valoja ja akrobatiaa. Kaiken nivoo yhteen Jules Vernen romaaneista innoituksensa saanut koskettava tarina, joka sijoittuu Pariisin maailmannäyttelyn aikoihin.  Esityksessä on mukana yhdeksän eri hevostiimiä, joiden ratsastajat ovat kotoisin Espanjasta, Hollannista, Itävallasta, Moldovasta, Ranskasta, Saksasta ja Tšekin tasavallasta. Show sisältää akrobaattisia esityksiä ja vaikutteita monista eri ratsastuksen lajeista kuten koulu- ja lännenratsastuksesta. Esityksessä on mukana kuuttatoista eri rotua edustavia hevosia.

Näyttävä show vaatii toteutuakseen yli 130 tonnia hiekkaa ja sahanpurua, jotta areenan pohja saadaan hevosille sopivaksi. Apassionatan visuaalisen puolen viimeistelee 200 neliömetriä videonäyttöä.  Kiertueen parissa työskentelee 102 työntekijää ja show liikkuu yhdeksällä puoliperävaunulla.  Myös Suomessa Apassionatasta on tullut jo perinne monille, sillä esityksen käy vuosittain katsomassa noin 20 000 ihmistä.

ESITYKSET:

 

APASSIONATA The Magic Dream

Turku, Gatorade Center

 

La 9.3.2019 klo 13 (ovet klo 11.30)

La 9.3.2019 klo 18 (ovet klo 17:00)

Su 10.3.2019 klo 13 (ovet klo 11.30)

 

Lippujen hinnat palvelumaksuineen  79,50/53,50/44,50 €, lapset (12 v asti) 49,50/39,50 ja 34,50 eur.

 

https://www.ticketmaster.fi

 

LIPUT:

Myyntiin ma 15.10.2018 klo 9

Tallikierroksen sisältävät VIP-paketit Events Clubista: www.eventsclub.fi

 

www.apassionata.show

www.facebook.com/apassionata.official

www.twitter.com/apassionata

www.instagram.com/apassionata.official

LIPUT JA LISÄTIEDOT
Takaisin ylös