Valitse kieli
Etsi

26 vuotta kestänyt BSB-rakkaus ei häviä - Backstreet Boys Hartwall Arenalla

Kirjoittanut Riikka / Live Nation Finland / Kuvat: Lasse Arkela / June 06, 2019

90-luku ei ole kuollut - se on tullut takaisin. Yhtye toisensa jälkeen on tehnyt lähivuosina paluuta keikkalavoille: Spice Girls, Hanson, NKOTB... kotimaisista Ultra Bra, Tiktak... 90-luvun poika- ja tyttöbändien kulta-aikana syntyi myös amerikkalainen Backstreet Boys. Teinityttöjen rakkaudenkohteina tunnettu viisikko ei kuitenkaan missään vaiheessa oikein lähtenytkään, vaan pojat (nykyään miehet) ovat tehneet musiikkia tasaisesti ja tammikuussa 2019 alussa julkaistu DNA on järjestyksessään yhtyeen yhdeksäs pitkäsoitto 26 vuoden aikana.

Suomessa lauluyhtye on esiintynyt viidesti, vuosina 1999, 2005, 2008, 2009 ja 2014. Samalla kun artisti kasvaa (ja vanhenee), kasvavat myös fanit. Keskiviikon Hartwall Arena -konsertissa kuitenkin huomattiin, että lähes 30 vuotta musiikkikentällä vaikuttaneet Kevin Richardson, Howie Dorough, Brian Littrell, Nick Carter ja AJ McLean herättävät edelleen samoja tunteita kuin uransa alkuaikoina. "Who's been with us for 26 years?" kysyi Littrell ja areenan yleisössä suurimmalla osalla nousi kädet ilmaan korviahuumaavan huudon kera. Myös pääesiintyjät itse nostivat tätä useasti esille kehuen kuinka edelleen näyttävät samalta kuin teinipoikina.

Parhaita nostalgisissa keikoissa on juuri ne hetket, kun voidaan palata hetkeksi ajassa taaksepäin ja huomata että osaa edelleen ne ikoniset koreografiat ja sanat ulkoa biiseihin joita ei ole kuullut vuosiin. DNA World Tourin settilistassa mentiin sutjakkaasti vuosikymmenestä toiseen ja ainoastaan Unbreakable (2009) -albumilta ei kuultu yhtäkään biisiä illan aikana. Taustabändiä ei ollut tällä kiertueella ollenkaan, mutta lauluosuudet hoituivat mallikkaasti jopa a cappellana. Vaatteet vaihtuivat, hiki virtasi täpötäydessä areenassa ja kalsaritkin lensivät yleisöön.

Vaikea uskoa että tästä kokemuksesta jäi mitään vajaaksi, kaikkensa antoivat niin Backstreet Boys kuin yleisökin.

Illan settilistan voit kuunnella kätevästi tältä Spotify-soittolistalta:

 

 

Takaisin ylös