Valitse kieli
Etsi

WITHIN TEMPTATIONIN PALUU KEIKKALAVOILLE - katso kuvat!

Kirjoittanut Riikka / Live Nation Finland / Photography: Lasse Arkela / October 23, 2018

Sinfonisen metallin suurnimi Within Temptation esiintyi viime lauantaina Espoon Metro Areenalla. Keikkataukoa viettänyt on yhtye omien sanojensa mukaan hakenut itseään viime vuodet - edellinen albumi "Hydra" ilmestyi vuonna 2014. Resist-kiertue on nimetty joulukuussa julkaistavan albumin mukaan, mutta Sharon Den Adelin luotsaama kokoonpano ei kuitenkaan malttanut olla esittämättä uutta materiaalia myös Suomessa ja illan setti aloitettiin heti kolmella tuoreella biisillä, "Raise Your Banner", sinkkulohkaisu " The Reckoning" ja "Endless War". Suomalaisyleisön sai kuitenkin heräämään kunnolla vasta vanhojen hittien kajahtaessa. Tunnetuimmista hiteistä "Angels" ja Memories" loistivat poissaolollaan, mutta sen sijaan settilistaan oli ujutettu Tarja Turusen kanssa tehty superduetto "Paradise", jonka aikana entinen Nightwish-laulaja liittyi seuraan taustakankaan kautta.

Within Temptationin kiistattomaan karismasta vastaa enkelimäisellä äänellä varustettu Den Adel, jonka ansiosta live-vedot kuulostavat aivan studioversioiltaan eikä solisti karttanut edes "The Forgiven"in korkeimpia kohtia.Välispiikeissään Suomea ylistänyt Sharon liikuttui puhuessaan vastikään edesmenneestä isästään, joka työskenteli aikoinaan Nokian palveluksessa Espoossa ja olisi toivonut pääsevänsä katsomaan Suomen konserttia. Sharonin puheiden mukaan Within Temptation palaa ensi vuonna Suomeen... keikkajulkistusta siis odotellessa.

Within Temptationia lämmitteli ruotsalainen rockbändi Smash Into Pieces.

Olitko keikalla? Jaa kuvasi somessa hashtageilla #Withintemptation #resisttour ja #livenationfi

Settilista:


Raise Your Banner
The Reckoning
Endless War
In the Middle of the Night
Stand My Ground
All I Need
Supernova
Shot in the Dark
The Promise
Faster
Mercy Mirror
Paradise (What About Us?)
The Heart of Everything
Forgiven
Mother Earth

Encore:
What Have You Done
Stairway to the Skies

 

Takaisin ylös