Valitse kieli
Etsi

ROGER WATERS ON ROCKIN SUURIN ARKKITEHTI

Kirjoittanut Petri Silas / June 13, 2018

Roger Waters tunnetaan pääosin The Wallin ansiosta. Liki 50 miljoonaa myyneen teemalevyn iskevien biisien ja koskettavan tarinan pukeminen teatraalisiin lavasteisiin raivasi 1980-luvun taitteessa tietä muidenkin artistien sykähdyttäville konserttielämyksille.

Pink Floydin kunnianhimoinen biisintekijä-laulaja-basisti tarttui neljä vuosikymmentä sitten vaativaan haasteeseen ja ylitti itsensä. Menestyksen perimmäiset syyt löytyvät tekijän persoonasta. Waters oli riittävän rohkea luodakseen taidetta sekä lapsuutensa traumoista että tähteyden valoista ja varjoista.

Niin ikään mies osasi soveltaa musiikin tekoon ja ylöspanoon aivan toisen alan viisauksia. Intiimien kokemusten muuntaminen jylhäksi progeksi onnistui, koska hän oli opiskellut arkkitehtuuria.

Syd Barrettin ja David Gilmourin kanssa Cambridgen nummilla bluesin, popin sekä psykedelian varaan perustettu Pink Floyd kasvoi täyteen mittaansa vasta Lontoossa, kun Waters tapasi Richard Wrightin ja Nick Masonin.

Sillä Regent Sreetin polyteknisen opiston käytävillä syttyi taito rakentaa visioiden välittämiseksi rockissa ennen näkemättömiä katedraaleja. Lähes suuruudenhullut spektaakkelit olisivat kuitenkin kaikuneet onttoina, ellei sisällöksi olisi ladattu aitoja, vereslihaisia tunteita.

The Wallin ohella Watersin kädenjälki leimaa selvimmin Pink Floyd -levyjä The Dark Side of the Moon, Wish You Were Here ja Animals sekä omia albumeita The Pros and Cons of Hitch Hiking, Amused to Death ja Is This the Life We Really Want?.

Komeaa uraansa Pink Floydin materiaaliin keskittyneillä maailmankiertueilla jo juhlistaneen 74-vuotiaan mestarin massiivinen Us + Them -rundi saapuu elokuussa Helsinkiin. Silloin ohjelmassa on helmiä myös hänen soolotuotannostaan.

Klassikot kuten Another Brick in the Wall ja Comfortably Numb soivat nyt Smell the Rosesin sekä The Last Refugeen kaltaisten uusien biisien rinnalla. Niiden humaani sisältö ja kirpeän kantaaottava sanoma näyttävät Roger Watersin paljaimmillaan.

 

Takaisin ylös