Valitse kieli
Etsi

RIVERDANCE – IRLANTILAISEN TANSSIN HUUMA EI SAMMU

Kirjoittanut Live Nation Suomi / September 13, 2017

Riverdance on hurmannut yli 20 vuotta ympäri maailman. Tähän päivään mennessä Riverdancen vastustamattoman voiman on kokenut jo yli 25 miljoonaa katsojaa. Porauduimme siihen, mihin Riverdancen esittämän irlantilaisen kansantanssin huima suosio pohjautuu ja mikä vetää yleisöä puoleensa vuosi toisensa jälkeen. 

EUROVIISUT PONNAHDUSLAUTANA

Riverdancen oli tarkoitus toimia alunperin vain vuoden 1994 Euroviisujen väliaikashow’na Dublinissa ja viihdyttää laulukilpailuväkeä esittelemällä irlantilaista kansantanssia ja -musiikkia tuona yhtenä iltana. Yleisön vangitsevuudellaan yllättänyt menestyksellinen väliaikashow sai tuulta siipiensä alle ja yhdeksän kuukautta myöhemmin nähtiin ensimmäinen täyspitkä Riverdance-areenashow.

Alkuperäinen Riverdance-show vuoden 1994 Euroviisuissa.

VASTUSTAMATONTA RYTMIIKKAA

Tanssijoiden jaloillaan ja muulla kehollaan tahdissa lyömä rytmi vangitsee katsojansa välittömästi. Riverdancessa tanssijoiden luoma äänimaailma onkin vähintään yhtä suuressa roolissa kuin itse musiikki. Symmetriikassa ja hakkaavassa rytmissä on jotain alkukantaisella tavalla vastustamatonta.

Miestanssijoiden rytminen taidonnäyte

VOIMAKAS VISUAALISUUS

Musiikin ohessa hämyisä tunnelma, lavasteet, valaistus ja esiintymisasut lukitsevat katsojansa Riverdance-maailmaan. Irlantilaisen kansakunnan historiasta kertova tarina eteneekin pääsääntöisesti visuaalisuuden, tanssin ja laulujen avulla, eikä kerrontaa tarvita. Lisäksi vangitsevuus perustuu tanssijoiden liikkeisiin, jotka napsaavat huikaisevalla temmolla viivasuorissa riveissä, joiden säntillisyydessä on jopa armeijamaista kurinalaisuutta.

 

KANSANTANSSISTA POPULAARIKULTTUURIA

Riverdance on osannut tuoda perinteisen irlantilaisen kansanmusiikin tähän päivään myös varsinaisten esityksiensä ulkopuolella. Tämä on varmasti ollut osana luomassa show’n menestystä. Tanssijat ovat taitavia nuoria taitelijoita, jotka osallistuvat ennakkoluulottomasti erilaisiin tempauksiin, hyväntekeväisyyteen ja hupaisiin edustustapahtumiin.  Irlantilaisen tanssin opettajat ympäri Irlantia ovat kertoneet, että osallistujamäärät kansantanssikursseilla ovatkin moninkertaistuneet Riverdance-huuman myötä, eikä huuman sammumisesta lähiaikoina ole merkkejä.

 

Riverdance-esiintyjät tanssivat hyvän asian puolesta kesällä 2017.

Suursuosion Suomessakin saavuttanut Riverdance Helsingissä 22.-24.9. ja Turussa 26.-28.9.

Liput ja lisätiedot: bit.ly/2f8s6L4

 

Takaisin ylös