Valitse kieli
Etsi

Gang of Four saapuu Tavastialle

Kirjoittanut Live Nation Suomi / June 22, 2016

Brittiläisen post punk -aallon arvostetuimpiin suunnannäyttäjiin lukeutuva Gang of Four saapuu syksyllä Suomeen.  Vuonna 1977 perustettu post punk -legenda konsertoi Helsingissä Tavastia-klubilla keskiviikkona 14. syyskuuta. 

Gang Of Fourin vuonna 1979 julkaisema ”Entertainment!” äänestetään järjestään kaikkien aikojen parhaiden albumeiden listoille. Polemiikkia aiheuttaneet lyriikat ja punkin raaka voima yhdistyvät albumilla tanssittavaksi ja kantaaottavaksi kokonaisuudeksi. Gang Of Fourin musiikki on vaikuttanut vahvasti lukuisiin tunnettuihin artisteihin ja yhtyeisiin, esimerkiksi Nirvanan Kurt Cobain, Red Hot Chili Peppersin Flea ja R.E.M.:in Michael Stipe ovat nimenneet bändin esikuvakseen.

Bändin tuorein studioalbumi ”What Happens Next” julkaistiin viime vuonna. Elokuun alussa Gang Of Four julkaisee Live In London -live-albumin, jolle on taltioitu bändin viimevuotinen Lontoon keikka. Konsertin settilista koostui biisimateriaalista yli 30 vuoden ajalta. Gang of Fouria suitsutetaan jännittävän ennalta-arvaamattomana livebändinä, joka säilyttää tunnetun kulmikkaan soundinsa lavallakin.

Takaisin ylös