Valitse kieli
Etsi

BRITTISENSAATIO JUNGLE TAVASTIALLE MARRASKUUSSA

Kirjoittanut Live Nation Finland / July 27, 2018

Yhdeksi viime vuosien seuratuimmista brittiyhtyeistä noussut Jungle saapuu marraskuussa klubikeikalle Suomeen. Muutama vuosi sitten jättihiteillään ”Busy Earnin” ja ”The Heat” tanssilattiat ympäri maailmaa valloittanut, ja viime viikonloppuna Pori Jazzissa vakuuttanut Jungle esiintyy Helsingissä, Tavastialla, 5. marraskuuta. Keikan lipunmyynti käynnistyy ensi viikon torstaina 2. elokuuta Tiketissä.

70-luvun soulista ja funkista vaikutteensa ammentava, falsettilauluun luottava Jungle nousi vuonna 2014 maailmanlaajuiseen suosioon debyyttialbuminsa tarttuvilla hiteillä. Tom McFarlandin ja Josh Lloyd-Watsonin perustaman yhtyeen ensilevy nousi brittilistan kärkikymmenikköön myyden kultaa, ja ”Busy Earnin” ja ”The Heat” -hitit toivat Junglelle myös BBC Sound of 2014- ja Mercury Prize -ehdokkuudet ja liudan loppuunmyytyjä keikkoja ja festivaaliesiintymisiä. Sittemmin ”Busy Earnin”-hittiä on kuultu myös Toyotan isossa tv-kampanjassa. Syyskuun 14. päivä julkaistaan Junglen toinen albumi ”For Ever”, jolta on päästy jo aikaisemmin kuulemaan maistiaisia ”Happy Man” ja ”House in LA” biisien muodossa. Eilen yhtye julkaisi vielä kaksi uutta singleä levyltä: ”Heavy, California” ja ”Cherry”.

KEIKKA:

Jungle (UK)
Ma 5.11.2018 Tavastia, Helsinki
Ovet klo 20, ikäraja K-18

LIPUT JA LISÄTIEDOT
Takaisin ylös